torstai 8. huhtikuuta 2021

Egosta

Ihminen luo persoonallisen minän, egon, omilla ajatuksillaan ja kokemuksillaan sekä samastumalla kehoonsa. Mitä enemmän ihminen samastuu ja takertuu kehoon, persoonallisuutta korostaviin asioihin, maallisuuteen sekä maallisiin mielipiteisiin, niin sitä enemmän ego voimistuu. Mielen tasolla ajatus on valtavan voimakas. Totena pitämä ajatus on kuin hypnoottinen suggestio. Jos ihminen ajattelee, ettei Luojan kokeminen ole mahdollista, niin omat ajatukset pyrkivät parhaansa mukaan estämään tätä kokemusta.

Sananlaskuissa sanotaan: "Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista". Tässä raamatullisessa näkökulmassa minä henkiolentona, jumalallisena olentona yrittää katsoa ja ymmärtää elämää egon naamioiden läpi. Kun ihminen tiedostaa Luojayhteyden, niin tapahtumaa sanotaan Luoja-, taivaskokemukseksi, vain Itse voi kokea Itsen.

Syntymälahjana ihmisellä on kolmassilmä eli kuudes aisti piilevänä. Jos ihminen ei tee mitään tämän aktivoimiseksi, niin kyky jää piileväksi. Vuorisaarnan elämäntavalla henkinen puoli aktivoituu ja ihmisessä aktivoituu hienovarainen herkkyys, jonka avulla pystyy huomaamaan erilaisia energiajälkiä ja virittäytymään korkeammalle tietoisuustasolle. Tällöin telepatiaherkkyys lisääntyy. Ihminen voi aavistaa rakkaudellista läsnäoloa, saada yleviä mielikuvia. Ihminen oivaltaa, että sattuma on näennäistä. Esimerkiksi joku paikka voi vaikuttaa pahalta ja jälkeenpäin voi kuulla, että siellä tapahtui kammottavia asioita.

Jeesus lupasi, että etsivä löytää, kolkuttavalle avataan. Vuorisaarnan ohjeistuksella jokainen kokee tietoisesti yksiselitteisen Luojakokemuksen. Tapahtumaa kuvaa myös tsakrojen tasapainoinen aukeaminen. Henkisen herkkyyden kehittyessä ihminen pystyy huomaamaan myös kielteisiä tapahtumia entistä helpommin, olisikin keskeistä pitää huomio mahdollisimman usein Luojassa, silloin elämän kielteiset tapahtumat eivät saa kosketuskohtaa. Mihinkä ihminen kiinnittää huomiota muuttuu samalla omaksi todellisuudeksi. Jos keskittyy vain maallisuuteen, niin oma Luojayhteys hetki hetkeltä heikkenee. Tässä mielessä olisi keskeistä ajatella usein Luojaa, päivä on täynnä hetkiä lyhyeen rukoukseen tai meditaatioon.

Henkinen rinnakkaistodellisuus on kosketuksessa maalliseen elämään lukemattomilla tavoilla. Rakkaat läheiset voivat viestittää terveisiä kosketuksella, tunteella läsnäolosta, läheistä ajatellessa voi haistaa tutun hajuvoiteen, kuulla tämän lempimusiikkia jne. Mielenkiintoinen erikoisuus on kuulla puhelimen soivan ja edesmennyt puhuu puhelimessa. Muut paikalla olevat eivät kuule puhelimen soittoa.

Eräänä rinnakkaistodellisuuden osa-alueena Bill ja Judy Guggenheimin kirjassa "Koskettava kokemus" (Tammi, 2011) on käsitelty laajan aineiston pohjalta läheisten kontakteja kuoleman jälkeen. Kirjassa käsitellään vain edesmenneiden spontaaneja yhteydenottoja. Mukaan ei ole otettu hypnoosi- tai meediotapahtumia. Kirjan mukaan raportoidut kuvaukset ovat hyvinkin samanlaisia riippumatta, onko ne koettu täysin hereillä, valvetilan rajamailla tai täydessä unessa. Kirjan mukaan 42% Amerikan aikuisväestöstä uskoo olleensa yhteydessä kuolleen henkilön kanssa, leskistä jopa 67%. Edesmenneiden ilmestykset ovat olleet läheiselle tärkeä, positiivinen, elämänvoimia ja rohkaisua antava kokemus eli tapahtuma on koettu suurena lohdutuksena ja merkkinä elämän jatkumisesta.

Jos ihminen keskittyy vain maallisuuteen, niin henkinen puoli ei saa elintilaa. Jokaisen olisi keskeistä huomioida ja virittäytyä sielullisuuden värähtelyihin, rakkauteen, aavistuksiin, oivalluksiin, Luojan läsnäolon huomioimiseen. Jokaiselle olisi suuri etu pohtia henkisen kirjan kohottavia ajatuksia. Meditaatiossa ja rukouksessa ei saisi kuvitella kokemuksia. Henkinen kokemus on aina erilainen kuin kuvitelma.

Luoja on aina lähellä ihmistä

Hetki hetkeltä ihminen etääntyy tai lähestyy Luojaansa. Ihmisyydessä on keskeistä vapaa tahto ja näin maallisessa elämässä kaikki tapahtuu i...