Meditaatiossa, rukouksessa, kohottavaa musiikkia kuunnellessa, luonnossa kävellessä voi nähdä silmäkulmassa jonkin henkisen tapahtuman, kun kiinnittää siihen katseensa niin se häviää. Sielullisesta kosketuksesta ihminen voi saada yhteyden korkeampaan minään ja rakkaudellisena viestinä mielikuvan, oivalluksen.
Jossakin vaiheessa ihminen oivaltaa, että Luoja on kaiken aikaa lähellä, lähempänä kuin oma hengitys. On keskeistä huomata, että pelko liittyy maalliseen mieleen ja rakkaus sielullisuuteen. Vain sielu voi kokea rakkauden. Rakkaus on jumalallinen ominaisuus. Jos ihminen tiedostaa valo-olennon, niin tunne kertoo alkuperän. Joskus kosketus voi antaa hajukokemuksen, valkoinen enkeli on yhdistetty toisinaan ruusun tuoksuun. Vastaava voi tulla kauniista musiikkisävelmästä.
Rukouksessa ja uskonnollisessa meditaatiossa virittäydytään hetkeksi Luojan läsnäoloon. Päivä on täynnä hetkiä, jolloin voi huomioida Luojansa ja näin koko elämän voi muuttaa enemmän ja enemmän Luojaläheiseksi meditaatioksi. Mitä enemmän kiinnittää huomiota Luojaansa, niin sitä todellisemmaksi Tämä tulee. Syvemmässä merkityksessä kaikki olemassa oleva on Luojan ilmaisua. Maallinen elämä on Luojan lahja ihmiselle ja ihminen on kuin kuninkaan puutarhassa. Tässä mielessä pahan tekeminen toiselle ihmiselle ja luonnolle kääntyy tekijälle haitalliseksi.
Ihmisyyteen liittyy vapaa tahto ja jokaisen elämä etenee omien ajatuksien johdattamana. On keskeistä huomata, jos luo kielteisiä ajatuksia, sanoja ja tunteita, niin samalla pimentää mieltään. Jokainen näkee elämän ajatuksiensa mukaisena ja suodattamana. Kielteisyys "myrkyttää" ajan mittaan koko ihmisen olemuksen. Kielteisyys pimentää mieltä heikentäen minän mahdollisuutta havainnoimiseen ja kokemiseen. Kielteisyys tuo mieleen automaattisesti pelkoa, ahdistusta, vihamielisiä ajatuksia, jotka puolestaan heijastuvat aivojen kautta stressireaktiona kehoon. Kielteisyyden yhteisvaikutuksena unen saaminen ja laatu heikkenee.
Ihanne olisi, että mieli olisi kuin kirkas lasi. Jokainen ymmärtää, että mitä likaisemman lasin läpi katsotaan elämää, niin sitä enemmän havainnot vääristyvät. Mieli on täynnä odotuksia, vanhoja muistoja kokemuksista ja mielikuvista, käsityksen minuudesta, omaisuudesta, vallasta, asemasta. Mieli pyrkii muodostamaan vanhoista ajatuksista oravanpyöriä, tämä tapahtuma sitoo minää maallisuuteen ja epätodellisuuteen. Ihmisellä on vain tämä nykyhetki. Kun ihminen keskittyy johonkin, niin ajatusvirta katkeaa hetkeksi ja ihminen elää tietoisena nykyhetkessä. Ajatuksien oravanpyörä on joko menneisyydessä tai tulevaisuuden kuvitelmissa eli epätodellisessa.
Mielen harhauttava olemus tulee hyvin esiin esimerkissä. Jos kuvittelee, että mielenvikainen sanoisi jokaiselle vastaantulijalle, että tämä on ruma kuin piru. Osa ihmisistä ei kiinnittäisi sanoihin huomiota, osa laittaisi tapahtuman leikiksi ja joku voisi loukkaantua sydänjuuria myöten vuosikausiksi. Ihminen luo egonsa mitä suuremmassa määrin omilla mielikuvillaan. Jos jalkapalloilijaa arvostelisi huonona runoilijana, niin todennäköisesti asia ei saisi paljon huomiota, sama jos runoilijaa sanoisi huonoksi jalkapalloilijaksi. Ihminen itse päättää suuressa määrin, mitä jokin asia merkitsee. Henkisessä kehitystapahtumassa ihminen oivaltaa, että mieli on minän työväline kuin auto. On keskeistä, millaisilla ajatuksilla ja millaiseen päämäärään mielensä ohjelmoi.
