torstai 8. huhtikuuta 2021

Aivot ovat aineellistunut osa mieltä, eli vain osa siitä

Kymmenet ehkä sadat miljoonat ihmiset ovat kokeneet kehosta irtautumisen. Minätajunta liikkuu tällöin henkisenä olentona ajatuksen voimalla tajuten ja ajatellen. Keho todetaan pelkäksi kuoreksi ja yleisesti menetetään kuolemanpelko. Monet eivät haluaisi palata enää kehoonsa.

Henkissielullisesti ihmisen elämä, tajunta ja ajattelumahdollisuus tulevat Luojan huomiosta, Tämän energiavirrasta. Joogakirjallisuudessa on kuvattu näitä energiakanavia. Keho on pelkkä kuori maallista elämää varten. Raamatullisesti Hänessä me elämme, olemme ja liikumme. Näin elämän tapahtumiin ja kokemuksiin liittyy samalla viesti. Elämän kokemuksien tarkoitus on auttaa ihmistä ymmärryksen kehittymisessä ja luopumaan kielteisestä ajattelusta. Henkisessä kehitystapahtumassa ihminen oivaltaa, että sattuma on näennäistä.

Neale Walsch kanavoi kirjoissaan, että aivot ovat aineellistunut osa mieltä ja näin aivot ovat vain osa mieltä, tämä tulee hyvin esiin Fahlerin "vesilasikokeessa". Kaikkialla maailmassa olisi helposti toistettavissa "vesilasikoe", missä syvähypnoosissa ihmisen tunto siirretään veteen vesilasissa. Kolmannen ihmisen suorittama neulanpisto veteen aiheuttaa aina kipureaktion, vaikka se suoritettaisiin toisessa huoneessa tai vaikkapa talon ulkopuolella. Tämä koe osoittaa, että aivot ovat vain osa mieltä. Kirjassaan "Hypnoosi" (Tammi, 1968) sivulta 226 alkaen psykologi Jarl Fahler kuvaa yksityiskohtaisesti kokeitaan "vesilasikokeessa". Siihen liittyvää tekniikkaa ja huomioon otettavia yksityiskohtia.

Luoja on aina lähellä ihmistä

Hetki hetkeltä ihminen etääntyy tai lähestyy Luojaansa. Ihmisyydessä on keskeistä vapaa tahto ja näin maallisessa elämässä kaikki tapahtuu i...