Ihminen on kaiken aikaa myös henkisessä rinnakkaistodellisuudessa, josta on lukemattomia kosketuskohtia maalliseen elämään, jos vain kiinnittää niihin huomiota. Kun minätajunta irtoaa kehosta, niin henkisessä kirjallisuudessa käytetään termejä, kuten ihminen, sielu, minä, henkiolento. Tapahtuman pitää rekisteröityä kuitenkin aivoihin, jotta se olisi käytössä maallisessa elämässä.
Henkinen todellisuus saa kosketuskohdan ihmisyyteen, kun tämä huomio totuudellisuuden ja hyväntahtoisen inhimillisen ihmisyyden. Jos takertuu yksipuolisesti maallisuuteen, niin sielullisuuden kohottava ymmärrystä lisäävä vaikutus jää helposti tiedostamatta. Kun Luojayhteys heikkenee, niin mieleen pyrkii tulemaan kielteisiä tunteita, kuten pelkoja, ahdistusta, vihamielisyyttä, mikä omalla tavallaan pimentää mieltä.
Nukahtaessa ihminen henkisenä olentona, minätajuntana siirtyy astraali- eli unimaailmaan. Henkisessä kehitystapahtumassa tämä tulee tietoiseksi. Puhutaan tajunnan yhtäjaksoisuudesta. Tavallaan nukahtaminen on "pikkukuolema", missä minätajunta irtoaa hetkeksi kehosta.
Maallisessa elämässä ihminen pystyy järkeilemään omaksi edukseen melkein mitä tahansa kiinnittämällä huomiota johonkin pieneen yksityiskohtaan tai keksimällä ennakkoehtoja. Esimerkiksi kun valvontakamera kuvaa rikoksen, niin kaikki pitävät asiaa selviönä. Mutta kun tieteellisissä koeolosuhteissa saadaan henkiolentoja todennettua havainnoimalla ja kuvaamalla, niin tämä torjutaan epätieteellisenä vaatimalla loputonta toistettavuutta. Tässä tulee hyvin esiin maallisen mielen tarkoitushakuinen epärehellisyys.
